Tiedättekö mitä tein äsken...
Hain autotallista kuulosuojaimet. :D
Meillä nimittäin desipelit nousivat tänään(kin) aivan liian korkeisiin lukemiin.
Kolmesta temperamenttisesta lapsesta lähtee yllättävän paljon ääntä
ja kun haluaisin hetkeksi uppoutua kirjoittamaan edes yhden järkevän ajatuksen,
niin lapsosten äänet saavat aina ajatukseni katkeamaan.
Useimmiten kirjoitankin blogitekstiä moneen otteeseen,
en ihanasti ajatuksenvirtana, niin kuin asian haluisin olevan.
Yhtäkkiä sain ihan loistoajatuksen hakea nämä kuulosuojaimet ja mietin miten en ole tätä aiemmin keksinyt. :D
Vinkiksi vaan monen eloisan lapsen omaaville bloggariäideille.
Edes se pieni hetki omaa aikaa hiljaisuudessa, omissa aatoksissa.
No joo, mutta siis piti kirjoitella lasten päiväkotiin menosta,
tai siis oikeastaan haikeudesta ja omasta jännityksestä asian suhteen.
Pienemmät lapset aloittavat nimittäin ensiviikolla tarhan.
Tarhaan meno tarkoittaa lapsille muutosta elämän rytmiin, täysin erilaista ympäristöä kuin kotona.
Lapset varmaankin sopeutuvat ihan hyvin, itsestäni en tiedä.
Tähän asti aikaa on ollut lapsille runsaasti,
on ollut aikaa itselle,
omille harrastuksille ja levolle.
Tuleva vuosi ei taida olla mitään näistä.
Mutta luvassa on uusia haasteita, erilaista ajankäyttöä ja täysin erilainen elämänrytmi.
Varmasti sitä myös osaa nauttia joka hetkestä omien pienokaistensa kanssa.
Ehkä oppii myös käyttämään aikaa paremmin.
Oppii arvostamaan aikaa lasten kanssa erilailla ja saa enemmän irti myös siitä ihan omasta ajasta.
Ehkä niin...?
Sen näkee pian.
ps. ei auttanut ne kuulosuojaimet.
Kirjoitukseni aikana oli yksi riita,
muutama avunpyyntö äidiltä,
tärkeitä kerrottavia juttuja
ja myös innostuksen huutoa ja naurua,
joka kuului kyllä oikein hyvin kuulosuojaintenkin läpi... :)
...mutta toisaalta,
nyt olen vielä tässä hetken kokopäiväisesti,
ihan vaan lapsia varten.
Auttamassa,
sovittelemassa
ja kuuntelemassa kaikki lasten tärkeät asiat.
Maailman tärkeimmässä tehtävässä.
NINA
